Riihivilla on mieheni Jouni Riihelän ja minun, Leena Riihelän, perustama pieni luonnonväreillä värjättyihin lankoihin keskittynyt yritys.
Riihivillan siemen syntyi jo 1980-luvun alussa, jolloin aloitin ensimmäiset kokeiluni kasvivärjäyksen parissa. Pian löysin sienivärjäyksen ja aluksi värjäsin ostamilleni langoille, mutta 1990 hankimme omia lampaita. Meille itsestään selvää oli, että ne olivat suomenlampaita juuri hyvän villansa takia. Viljelimme maata luonnonmukaisesti ja myös lampaamme olivat LUOMU-lampaita.
Tmi Riihivilla perustettiin virallisesti 1995 ja silloin aloimme myös myynnin Helsingin Kauppatorilla. 2000-luvun alussa saimme vakituisen myyntipaikan sieltä ja siinä vaiheessa luovuimme omista lampaista; kaikkea ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään itse ja me keskityimme villan jatkojalostamisen ja myyntiin.
Nykyään ostamme hyvän suomenlampaan villan tuttaviltamme lähistöltä, lajittelemme sen ja kehräytämme langaksi Pirtin kehräämössä, jossa lanka tehdään meidän toivomustemme mukaan tästä enimmäkseen luonnonmukaisesti tuotetusta villasta.
YHTEYSTIEDOT
Tmi Riihivilla
Leena ja Jouni Riihelä
Koskentie 774
25560 Koski as
P. 02-7356204
Email: riihivilla( at )gmail.com
Ly 1348382-2
Myymme tuotteitamme nettimyynnin lisäksi Helsingin kauppatorilla lauantaisin 15.9-30.5 välisenä aikana, kesällä löydät meidät sieltä muutamana päivänä viikossa. Voit varmistaa olemmeko torilla etukäteen sähköpostilla.Kirjoitan myös blogiini tulevan viikon toripäivät.
Torikojussamme on lankojen, tarvikepakettien ja joidenkin valmiiden neuleiden lisäksi mieheni luontokuvia.
Kojumme on lähinnä Esplanadia olevan käytävän varrella (siis ei keskikäytävällä), keskellä toria olevasta kaksipäisestä kotkapatsaasta noin 20 m Katajanokkaa ja Presidentinlinnaa kohti.

Tarvikepaketteja on lisäksi myynnissä Iitin Värikeskuksessa ja lankalajitelmia myy Ecoknits Britanniassa.
Meillä ei ole tukkumyyntiä.
Minut löytää myös Ravelrystä, siellä nimeni on leena.
